Ympäristö

Autoala ja ilmastonmuutos      Liikenteen päästöt

Autoala ja ilmastonmuutos


Tieliikenne ja ilmastonmuutos

Kasvihuonekaasut

Ilmastonmuutos on pääosin seuraus ihmisen toiminnan kautta ilmakehään päätyvien kasvihuonekaasujen määrän kasvusta. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat maailmanlaajuisia ja riippuvat päästöjen määristä menneisyydessä, nyt ja tulevaisuudessa.
Keskeiset kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi, typpioksiduuli, metaani, CFC-yhdisteet (klooratut ja/tai fluoratut hiilivedyt), otsoni ja typen oksidit. Lisäksi vesihöyry on merkittävä kasvihuoneilmiön aiheuttaja. Sitä ei kuitenkaan yleisesti rinnasteta muihin kasvihuonekaasuihin, koska ihmisen toiminnalla ei ole sen määrään välitöntä vaikutusta. Hiilidioksidi on kasvihuonekaasuista merkittävin. Se on myös tieliikenteen osalta keskeinen kasvihuonekaasu. Tieliikenteen polttoaineet, bensiini ja dieselöljy, sisältävät fossiilista hiiltä, joka polttomoottorissa yhdistyy hiilidioksidiksi. Koska uusiutuva energia ei käytä fossiilista hiiltä, sillä ei ole pysyvää merkitystä kasvihuonekaasujen lähteenä.

EU:n tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä sekä nostaa uusiutuvan energian osuus keskimäärin 20 prosenttiin loppukulutuksesta. Suomelle vähentämistavoitteeksi ei-päästökauppasektorilla (johon myös liikenne sisältyy), on asetettu 16 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Uusiutuvan energian osuudeksi energian loppukulutuksesta on Suomelle määritelty tavoitteeksi 38 prosenttia vuonna 2020.

Tieliikenteen osuus kasvihuonekaasuista

Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2007 olivat yhteensä 78,35 milj. t hiilidioksidivastaavuutena. Kotimaan liikenteen osuus tästä oli 14,75 milj. t eli 18,8 %. Jos tarkasteltavaksi rajataan vain hiilidioksidi ja kokonaismäärään lisätään kansainvälinen liikenne Suomen talousalueella, päästään 16,83 milj. t:n, mikä on 24,7 %. Tieliikenteen osuus tästä oli 75,6 % eli 18,7 % hiilidioksidipäästöjen kokonaismäärästä ja henkilöautojen osuus 7,28 milj. t eli 10,7 % kokonaismäärästä.

Kuva: Suomen kasvihuonepäästöt sektoreittain vuonna 2006


Lähde: Kaarle Kupiainen, Niko Karvosenoja, Jyrki Tenhunen: Liikenteen päästöt ilmaan - katsaus tieliikenteen merkitykseen päästöjen aiheuttajana, Suomen Ympäristökeskus 2008

Kuva: Kasvihuonepäästöt koko Suomessa ja tieliikenteessä 1995 - 2006

Euroopan kokonaisenergiankulutuksesta noin kolmannes ja kasvihuonekaasupäästöistä yli viidesosa johtuu liikenteestä.

Autojen elinkaari ja kasvihuonekaasut

Autojen valmistus 

Autoliikenne aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä elinkaaren eri vaiheissa. Auton valmistus aiheuttaa näitä päästöjä samoin kuin auton käyttö, ylläpito ja kierrätys. Näiden vaiheiden vertailu ei ole yksikäsitteistä, koska mm. ajosuoritteet ja polttoaineenkulutus vaihtelevat tapauksittain. Yleinen linja asiasta tehdyissä tarkasteluissa on kuitenkin, että henkilöautojen käytöstä aiheutuu yli 90 % auton koko elinkaaren hiilidioksidipäästöistä. Auton valmistus, kierrätys ja ylläpito ovat tähän nähden vähäisiä eriä. Tilanteesta seuraa, että paljon polttoainetta kuluttavan auton vaihtaminen vähemmän kuluttavaan on hiilidioksidipäästöjen kannalta usein edullista vaikka tarkasteluun otetaan mukaan myös uuden auton valmistuksesta aiheutuvat päästöt. Autojen valmistuksen vaatima energiapanos ja samalla aiheutuvat hiilidioksidipäästöt vähenevät tuotantotekniikan kehittyessä ja erityisesti kierrätysmateriaalien käytön lisääntyessä.

Autojen käyttö

Auton käyttövaiheessa aiheutuva hiilidioksidipäästö on suoraan verrannollinen käytettyyn polttoainemäärään. Raakaöljystä valmistetun bensiinilitran käyttäminen tuottaa 2,35 kg ja dieselöljylitran käyttäminen vastaavasti 2,66 kg hiilidioksidia. Autoista ilmoitetaan usein hiilidioksidipäästö (g/km) aiemmin käytetyn polttoaineenkulutuksen (l/100 km) sijaan. Tällä menettelyllä saadaan bensiini ja dieselöljy vertailukelpoisiksi. Lisäksi autovero ja ajoneuvoveron perusvero on säädetty perustumaan hiilidioksidipäästöön.

Kuva: Polttoaineenkulutuksen ja hiilidioksidipäästön yhteys bensiinillä ja dieselöljyllä

Jos polttoaineessa on mukana uusiutuvia energialähteitä, voivat polttoainelitraa kohti lasketut hiilidioksidimäärät olla edellä mainittua pienemmät.

Auton vuotuinen tai koko käyttöiän aikainen hiilidioksidipäästö voidaan laskea polttoaineenkulutuksen (l/100 km) ja ajetun matkan (km/100) tulon perusteella. Esimerkiksi jos auto kuluttaa bensiiniä 6,0 l/100 km ja sillä ajetaan koko käyttöiän aikana 250 000 km, saadaan kulutetun bensiinin kokonaismääräksi 15 000 l, mistä aiheutuu hiilidioksidipäästöä 15 000 * 2,33 kg = 34,95 t. Auton hiilidioksidipäästöä voidaan vähentää joko pienentämällä ajosuoritetta tai alentamalla polttoaineenkulutusta.

Henkilöautojen autoveroprosentin tultua hiilidioksidipäästöstä riippuvaksi vuoden 2008 alusta, on ensirekisteröityjen autojen keskimääräinen hiilidioksidipäästö tuntuvasti alentunut. Tähän on useita syitä:
          - tarjolla olevista automalleista on valittu painotetusti vähän kuluttavia vaihtoehtoja
          - autotekniikka ja autojen tarjonta on kehittynyt kohti parempaa energiataloutta
          - dieselautojen osuus uusista henkilöautoista on voimakkaasti lisääntynyt.

Kuva: Autoveroprosentin riippuvuus hiilidioksidipäästöistä

Kuva: Ajoneuvoveron perusveron määräytyminen hiilidioksidipäästön mukaan

Kuva: Uusien henkilöautojen keskimääräisen hiilidioksidipäästöt 1993 - 2008


Jälkimarkkinointi ja ilmastonmuutos

Jälkimarkkinoiden suurin ilmastovaikutus muodostuu autoalan kiinteistöjen rakentamisesta, ylläpidosta ja käytöstä. Toiminnan luonteen vuoksi autoalan kiinteistöt ovat korkeita ja monet toiminnot energiaintensiivisiä.

Jälkimarkkinoiden osuus autoalan ilmastovaikutuksista on melko vähäinen, mutta jälkimarkkinoiden toiminnoilla pystytään vaikuttamaan merkittävästi autoalan päästöihin. Ajoneuvojen säännöllinen huolto ja vikojen korjaaminen vaikuttavat monessa tapauksessa suoraan polttoaineen kulutukseen.

Jälkimarkkinoiden itsessään aiheuttamat kasvihuonekaasut muodostuvat kolmesta pääasiallisesta lähteestä: 
         - varaosien valmistus ja kuljetus 
            - kiinteistöjen ilmanvaihto, valaistus ja lämmitys sekä
            - huolto-, korjaamo- ja maalaamotoiminnot.

Autoalan kiinteistöjen vuotuinen energiankulutus on n. 1,4 TWh. Energian käyttöä tehostamalla voidaan alan kiinteistöjen hiilidioksidipäästöjä alentaa merkittävästi. Autoalan Keskusliitto ry on liittynyt Energiatehokkuussopimukseen omalla energiatehokkuuden toimenpideohjelmallaan. Toimenpideohjelma on räätälöity autoalan kiinteistöjen energianhallinnan työkaluksi alan kiinteistöjen erityispiirteet huomioiden.

Lisätietoa:

Autoalan Keskusliitto ry 

Elinkeinoelämän Keskusliitto ry

Motiva


 






 



 
Paluu...